Oppilaat häiriköivät?

joulukuu 11, 2008

On tavallaan aika kummallista, ettei yksikään luokkamme huonosta käytöksestä valittava opettaja tule ajatelleeksi, että myös opettajan käytöksellä on valtava merkitys oppitunnin melutasoon. Opettajahan on luokan johtaja, the boss, jonka tulisi pitää luokka hiljaisena. Jotkut opettajat eivät tässä onnistu, ja usein ovat omalla huudollaan itse oppitunnin suurin häiritsijä. Tarkastellaanpas muutamaa koulumme opettajaa tarkemmin:

Tapaus 1
Kyseessä on ystävällinen ja mukava naisihminen. Onnistuu aina pitämään luokassa opiskeluun sopivan työrauhan ja mukavan ilmapiirin,  mikä ei tosin liene vaikeaa, sillä oppilaat eivät edes yritä häiriköidä hänen tunneillaan. Ehkä se johtuu siitä että opettaja kohtelee oppilaitaan kuin työtovereita, ei kuin johtaja työläisiään. Vaikka oppitunneilla tehdään tehtäviä samaan tahtiin kuin muillakin, tunnit ovat silti muita tunteja hauskempia.

Tapaus 2
(Useimmiten) mukava naisopettaja, joka kärsii (mielestäni) jonkinasteisesta auktoriteetin puutteesta, sillä suoralla huudollakaan ei ole oppilaisiin minkäänlaista vaikutusta. Kenties opettaja ei jostain syystä ole ansainnut oppilaidensa kunnioitusta. Opettajan suuttuessa hänen arvostelukykynsä pettää, jolloin häirikköporukasta täysin satunnainen henkilö – usein hyvin käyttäytynytkin – saa rangaistuksen. Tämä epäoikeudenmukaisuus johtaa usein pienen kapinahengen heräämiseen, jolloin oppitunnin melutaso nousee entisestään.

Tapaus 3
Miesopettaja, joka ei yksinkertaisesti osaa pitää kuria. Opettajaa pilkataan (lähinnä aiheettomasti) taustansa vuoksi, mikä ilmeisesti antaa opettajalle oikeuden kohdella oppilaitaan kuin… no, jokin joka kohtelee oppilaitaan todella väärin. Lempiharrastus lienee aiheettomien rangaistusten jakeleminen. Esimerkki: Oppilas A saa rangaistuksen valitettuaan oppilaasta B, joka viskoo luokkatovereitaan pyyhekuminpalasilla. Oppilas A passitetaan ulos luokasta ja oppilas B jatkaa muiden oppilaiden härnäystä, mikä muiden oppilaiden on hiljaa hyväksyttävä, jottei heitäkin heitettäisi luokasta. Oikeudenmukaista, eikö totta?

Jotkut opettajat siis saavat luonnostaan luokan pysymään hiljaisena, jotkut jopa itse aiheuttavat melua. Ja sitten meitä oppilaita syytetään. No, onhan se niin, että jos me pitäisimme turpamme kiinni, tunneilla olisi hiljaista. Mutta kuka toisaalta viitsii olla hiljaa, kun opettaja aloittaa oppitunnin optimistisesti karjumalla “Hiljaa! Joka ikinen!”, vaikka oppilaat eivät ole ehtineet vielä edes paikoilleinsa istua. Oppilaiden korvissahan se kuulostaa samalta kuin “Huutakaa, häliskää! Senkin idiootit!”, ja sehän se nostaa yhteistyöhalua.


Google Chrome

syyskuu 7, 2008

Google on julkaissut uuden selaimen, Google Chromen. Se on aivan uudenlainen selain, joka on suunniteltu nykyajan käyttäjän tarpeita silmälläpitäen. Päätin kokeilla Chromea, ja yllätyin positiivisesti – aion tästälähtien käyttää Chromea FireFoxin sijaan. Voit ladata Google Chromen täältä.

Mikä siinä sitten on erityistä? No, ulkoisesti ei juuri mikään, Chrome näyttää ihan tavalliselta selaimelta, tosin siinä on paljon vähemmän valikoita ja nappeja. Juju onkin siinä miten Chrome toimii. Ensinnäkin, Chrome on hieman nopeampi kuin muut selaimet. Toiseksi, siinä on hakukone sisäänrakennettuna. Enään ei tarvitse selata ensin Googleen, sitten hakutuloksiin, vaan saat hakutulokset eteesi vain kirjoittamalla hakusanan osoitekenttään. Kolmanneksi voisin mainita Chromen yksityisyysmoodin. Chromessa on mahdollista surffata jättämättä jälkiä. Ei siis tarvitse erikseen tyhjennellä sivuhistoriaa, sillä voit surffata näkymättömässä tilassa, jolloin mitään jälkiä ei jää. Neljäs juttu on tekniikka jolla Chrome toimii: jokaisella avatulla nettisivulla on oma prosessinsa, joka on itsenäinen selaimen toiminnasta ja muista sivuista. Näin ollen selain ei kaadu tai jumiudu, vaikka yksittäinen nettisivu jäisikin hetkeksi “jumiin”.

Suosittelen jokaista kokeilemaan Google Chromea, ja vaikket siitä itse pitäisikään, suosittele sitä toki muille. Varsinkin vanhempi sukupolvi innostuu Chromesta varmasti, onhan se monella tapaa helpompi käyttää.


Hei Maailma!

elokuu 26, 2008

Hei! Olen Rudolf Enberg, ja olen tämän blogin kirjoittaja. Olen myöskin nörtti, ja sen huomaa etenkin kiinnostuksen kohteistani. Koska harva on kiinnostunut samoista asioista kuin minä, päätin perustaa blogin, jotta voisin kerrankin käsitellä juuri niitä aiheita joita haluan. Tässä blogissa tullaan todennäköisesti käsittelemään lähinnä tietotekniikkaa ja siihen liittyviä asioita, mutta ehkä (toivottavasti) joskus jotain muutakin.

Eipä muuta.